Tampereen kaupunginvaltuusto käsittelee tänään budjettivaltuustossaan lapsen oikeutta saada päivähoitoa. En hyväksy päivähoito-oikeuden rajoittamista pakolla. Alla puheeni valtuustossa.

—————–

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on lapsen oikeus. Säästöillä tämän poistoa ei voi perustella. Päivähoito on myös ennaltaehkäisevää toimintaa. Säästäminen voi kostautua myöhemmin.

Kaikki perheet eivät ole samanlaisia. Jos haluamme parantaa perhetyötä, varhaiskasvatusta ja perusopetusta, niin tehdään niin. Se ei ole riippuvainen subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta, joka on lapsen oikeus.

Kotihoidossa ei ole mitään vikaa. Subjektiivisessa päivähoito-oikeudessa vanhemmat kuitenkin valitsevat, kuinka pitkää hoitoaikaa he lapselle haluavat. Pidemmän hoitopäivän valinnalle on varmaankin jokin syy. On yksinkertaista leimata moraalisesti lapsiaan hoidossa pitävät työttömät.

Lapsen tai vanhemman sairaus, mielenterveys- tai päihdeongelmat oikeuttaisivat kokopäiväiseen hoitoon, jos vanhempi on kotona. Ongelmana on se, että johtaako päivähoito-oikeuden rajoittaminen lapsen perheen leimautumiseen. Tämä riski on olemassa, jos normina olisi lyhyt hoitoaika.

Epäselvyyttä tulisi myös siitä, millaiset ongelmat oikeuttavat kokopäiväiseen hoitoon. Onko päivähoidon johtaja sairauksien tai mielenterveysongelmien erikoisasiantuntija? Vanhemman uupuminen ei täytä välttämättä sairauden kriteeriä, mutta tällöin pidempi päivähoito-oikeus voi olla lapsen sekä vanhemman etu.

Tämän vuoksi en kannata subjektiivisen hoito-oikeuden rajoittamista pakolla.